Heidi Naakka korostaa oikeutta psyykkiseen hyvinvointiin ja sitä tukeviin toimiin
Mitä nostaisit Mielenterveyden työkalupakki -hankkeen tärkeimmiksi tavoitteiksi?
Toivottavasti hankkeen myötä löydetään konkreettisia toimintamalleja, joilla voidaan todeta olevan suora vaikutus freelancereiden psyykkisen jaksamisen tukemiseen ja kehittämiseen. Hankkeen toivottuna kehityssuuntana taide-, kulttuuri – ja tapahtuma-alalla on hyvinvointiin, mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvien ongelmien aikaisempaa parempi tunnistaminen ja ehkäiseminen.
Toinen tärkeä tehtävä on tehdä tiettäväksi ja näkyväksi, että nämä psyykkisen hyvinvoinnin kysymykset kuuluvat erittäin keskeisenä asiana luoville aloille. Siksikin on upeaa, että Teme on mukana tässä hankkeessa! Mielenterveyden työkalupakki kutsuu ottamaan yhteisesti vastuuta luovilla aloilla toimivien psyykkisestä jaksamisesta ja suuntaamaan resursseja ennaltaehkäisevään työhön.
Haluaisin erityisesti kutsua niin yksilöitä kuin yhteisöjä tarkastelemaan, millaisesta toimintakulttuurista käsin he työtään tekevät: onko se hyvinvointia rakentavaa vai ei? Toimitaanko turvattomuutta lisäten vai turvallisuuteen pyrkien? Psyykkinen hyvinvointi rakentuu turvallisuuden kokemukselle ja se on meidän kaikkien taiteen parissa toimivien yhteisellä vastuulla.
Mitä asioita Temen freelancertapaamisissa on noussut esiin?
Viime freelancerkahveille linjoille löysi yli 50 ihmistä, ilmoittautuneita oli yli 80. Tilaisuudessa aiheesta alustaneen Työterveyslaitoksen vanhemman asiantuntijan Susanna Visurinkin mielestä se on paljon. Niin ilmoittautuneidenkuin osallistujien määrä kertoo siitä, että käsillä ollut aihe, epäasialliseen käyttäytymiseen puuttuminen, koetaan erittäin tärkeäksi. Ihmisillä on tarve tietää, miten epäasialliseen käyttäytymiseen tulisi puuttua ja miten viedä eteenpäin puuttumisesta seuraavia prosesseja. Ja toisaalta, saman asian äärelle toisten vertaisten kanssa kokoontuminen on jo itsessään arvokasta. On hienoa, että me täällä liitossa voimme olla tällaisessa liikkeellepaneva voima. Freelancerina työskenteleminen koetaan välillä myös aika yksinäiseksi. On ihmisen perustarve tuntea kuuluvansa joukkoon.
Työhyvinvointi ei ole vain yksilön, vaan koko yhteisön asia. Millaisilla keinoilla voidaan tukea ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia ja estää pahoinvointia?
Psyykkinen hyvinvointi rakentuu ja rakennetaan koko ajan ja joka päivä. Yksi keskeinen asia ovat esimerkiksi vuorovaikutustaidot – se, miten minä kohtaan toisen ihmisen ja miten tulen itse kohdatuksi. Vuorovaikutustaitoihin tulisi kiinnittää huomiota ja kehittää niitä osana työyhteisön toimintakulttuuria. Rakentava vuorovaikutus perustuu sallivalle, läsnäolevalle ja myötäelävälle kuuntelemiselle. Se on asia, jossa ihan jokainen meistä voi kehittyä.
Vuorovaikutustaidot kulkevat käsi kädessä esittävän taiteen kentällä usein hauraiden esimies- ja johtamistaitojen kanssa. Tällaisten asioiden kehittämiseen tähtäävät pohdinnat ja toimet ovat erittäin tarpeellisia sekä merkittävää rakenteellista kehitystyötä. Mitä kanavia kautta tällaista kouluttamista saadaan tehtyä ja tuotua toimijoiden luokse? Tämä on tärkeä kysymys. Itse ajattelen, että psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät teemat tulisi ilman muuta integroida osaksi esittävän taiteen ammatillista koulutusta.
Nämä psyykkiseen hyvinvointiin ja työssäjaksamiseen liittyvät kysymykset tulevat valitettavan usein edelleen väheksytyksi tai niitä pidetään voivotteluna. Psyykkisen jaksamisen kysymyksiä ei saa sivuttaa toisarvoisina eikä käsitellä vain työhyvinvointipäivillä, jotta voidaan sanoa, että asiat on otettu esille. Tarvitaan lisää tietoa ja ymmärrystä, ja sitä Mielenterveyden työkalupakki hankekin pyrkii tuottamaan.
Työterveyslaitoksen yhteistyössä laajan esittävän taiteen toimijaverkoston kanssa toteuttama Floor is ours! -tutkimus nosti esille useita keskeisiä seikkoja rakenteellisen kehittämisen mahdollisuuksista. Tutkimuksessa todettiin mm. ettäyleisesti esittävän taiteen kentällä jaettu arvo on tasa-arvo, mutta käytännössä ihmisten välillä vallitsee hierarkkisia suhteita. Nämä vaikuttavat ja vaikeuttavat epäkohtiin puuttumista. Tällöin asetelmassa ylempänä olevat, valtaa työsuhteissa käyttävät, ovat ratkaisevassa asemassa, kun puhutaan toimintakulttuurin muutoksesta psyykkistä hyvinvointia tukevaan suuntaan. Asioista on voitava puhua ilman pelkoa hankalaksi leimautumisesta tai muista arvaamattomista seuraamuksista. Samaan hengenvetoon toki muistutan, että myös työntekijän työelämätaidot ja ymmärrys vastuustaan ovat hyvin keskeisiä, kun puhutaan toimivasta ja turvallisesta, psyykkistä jaksamista tukevasta työkulttuurista.
Työehtoneuvojan tehtäviä hoitaessani olen törmännyt jo useamman kerran siihen, että työehtoja koskevien kysymysten alla ihmiset haluavat tulla kuulluksi ja jakaa kokemuksiaan työhönsä liittyviä epäkohtia koskien. Minulle ne keskustelut ovat myös psyykkisen jaksamisen tukemista. Yhdessä mietitään, miten asioita voisi lähteä purkamaan ja ratkomaan. Vapaalla kentällä ja työryhmissä ei useinkaan ole käytänteitä ja työsuojelurakenteita, joita isommilla toimijoilla on. On hienoa, että esim. monet apurahatoimijat ovat ottaneet käyttöönsä alan eettisiä ohjeita ja haastavia tilanteita ratkomaan osataan kutsua ulkopuolista apua.
Käynnissä olevasta muutoksesta on siis selviä merkkejä. Psyykkiseen hyvinvointiin suhtaudutaan vakavasti ja siitä halutaan huolehtia. Taiteen ammattikentälle suuntautuneena psyykkisenä valmentajana tiedän myös asiakkaideni kautta, että tarve edellä esitetyn kaltaiselle kuulluksi tulemiselle on kova. Pohdin paljon sitä, millaisella toiminnalla ja rakenteellisilla toimilla tähän tarpeeseen voitaisiin täsmällisemmin vastata ja näin tukea freelancertaiteilijoiden ja itsensätyöllistäjien psyykkistä jaksamista. Mitä kuormittuneempi yksilö on, sitä kapeampi on hänen potentiaalinsa toteutua työssään taiteilijana.
Rakenteellisia toimia täytyy miettiä isommassa kuvassa. Voimme tarkastella esim. millaista psyykkisen jaksamisen tukemiseen tähtäävää toimintaa on freelancereille ja itsensätyöllistäjille jo saatavilla ja kenen toimesta (esim. apurahansaajien eläkelaitos Mela, SKR, säätiöt ja Taike). Voitaisiinko jo olemassa olevia rakenteita käyttäen edistää asioita? Meillä Mielenterveyden työkalupakki -hankkeessa on erillinen Rakenne-ryhmä, jossa yhteistyössä me Temen, Taiken, Työterveyslaitoksen ja kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen edustajien kanssa mietimme juurikin esimerkiksi tällaisia asioita.
Työsuhteessa vastuu työntekijän työssä jaksamisesta on työnantajalla, kuten tämän artikkelin alussa muistutetaan. Oli kyse sitten isosta tai pienestä esittävän taiteen kentän toimijasta jaksamista rapauttavat psykososiaaliset tekijät työyhteisön toiminnassa, työn organisoinnissa ja johtamisessa on tunnistettava ja myönnettävä. Toivon työnantajilta ja esimiesasemassa olevilta rohkeutta tarttua ongelmiin, sillä siitä lähtee muutos. Eräs työpsykologi sanoi kerran, että “jokainen yksilö ja työyhteisö valitsee itse rakentaako se hyvinvointia vai pahoinvointia, sillä se on aina jompaa kumpaa.” Se on ehkä vähän kärjistäen sanottu, mutta siinä on minusta olennaisen ydin.
Lue Heidin esittely
Kirjoitus on julkaistu Migreeniyhdistyksen Blogisarjassa, jossa eri alojen ammattilaiset kertovat työpäivistään pohtien asiaa erityisesti työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Olen Heidi Naakka ja ammatiltani tanssitaiteilija. Työskentelen tanssijana Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä Helsinki Dance Companyssa. Työn keskeisin sisältö on kokoillan tanssiteoksissa, mutta me tanssijat esiinnymme myös musikaaleissa ja tarvittaessa näytelmissä. Teen jonkin verran töitä tanssin parissa myös teatterin ulkopuolella. Opetan ja ohjaan, työskentelen koreografina ja esiinnyn tanssijana. Tanssijan työni ohella toimin arjessani kehokeskeisen TRE-stressinpurkumenetelmän ohjaajana. Ohjaan menetelmän aloitus- ja jatkokursseja sekä yksittäisiä TRE-tunteja mm. Migreeniyhdistyksellä, TRE Finlandilla, eri työyhteisöissä työhyvinvointi tarkoituksessa ja yksityisasiakkaiden parissa. Vapaa-aikanani opiskelen Oulun yliopistossa kasvatustieteitä ja suorituskyvynpsykologiaa psyykkisen valmennuksen opinnoissa.
Tanssijan työpäivä alkaa meillä Helsinki Dance Companyssa aamu kymmeneltä päivään valmistavalla treenitunnilla. Tunti on tarkoitettu kehon ja mielen herättämiseen sekä ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tanssijoiden työehtosopimuksessa päivittäinen treenitunti kuuluu tanssijan työpäivään. On todella etuoikeutettua aloittaa työpäivä kehon äärelle pysähtyen. Oli sitten kyseessä millainen tanssitunti hyvänsä, aamutreeni on paikka kysyä, mitä minulle ja keholleni tänään kuuluu. Jokainen tanssija on vastuussa instrumentistaan. Siitä, että kehon potentiaali olisi fyysisiltä ominaisuuksiltaan maksimaalinen ja pystyisi monenlaiseen liikkeeseen, mutta myös siitä, että keho saa sen levon ja huoltapitävän katseen, jonka se tarvitsee. Yhtä tärkeää kuin virittää keho valmiiksi päivän työtehtäviin on herätellä mieli avoimeksi ja keskittyneeksi, jotta on valmis, kun aamutunnin jälkeen teoksen rakentaminen alkaa. Vaikka tanssimme tunnilla yhdessä ryhmän tanssijoiden ja tunnilla usein vierailevien freelancer -tanssijoiden kanssa, aamutunti on myös jollain tavalla jokaisen henkilökohtaista aikaa työn äärellä.
Koska tanssijan työpäivät alkavat vasta kymmeneltä, arkiaamuissa on minulla ihanasti aikaa. Se on toki palautumisen näkökulmasta välttämätöntäkin, jos illalla on tullut näytöksestä kotiin vasta kymmenen jälkeen. Minulle aamut ovat arvokasta aikaa lasteni kanssa. Meidän ei ole juuri koskaan tarvinnut kiirehtiä ja stressata aikaisia aamuja. Lasten ollessa pieniä kuljimme päiväkotiin rauhassa Viikin peltojen poikki ja ihastelimme kaikkien vuoden aikojen ihmeet. Esitysten takia en aina päässyt laittamaan lapsia nukkumaan, mutta sain aamulla herättää heidät ja viettää yhdessä arkenakin levollisia aamupalahetkiä. Nyt kun lapset ovat jo isompia nautin yhteisistä aamuista edelleen suunnattomasti ja ajelen heidät mielelläni kouluun. Se, että saan kohdata rakkaimpani ennen työpäivää on työssäjaksamiselleni erittäin tärkeää. Se pitää myös minut kiinni elämässä ja muistuttaa, että työ on kuitenkin vain työtä ja tanssi vain tanssia, vaikka se elämäni suuri intohimo onkin.
Tanssijan työpäivä on teoksen harjoitusprosessin aikana klo 10-17. Siihen kuuluu yksi noin kolmenkymmenen minuutin ruokatunti ja kaksi viidentoista minuutin taukoa. Työ on aika intensiivistä ja vaatii niin fyysistä kuin psyykkistä jaksamista. Teosten harjoitusprosessien ajat ovat lyhentyneet ja jutut pitää saada kasaan tiukemmassa aikataulussa. Viimeisimmän Helsinki Dance Companyn 50- vuotista taivalta juhlistaneen Special Nightin työprosessi kesti vain pari kuukautta. Ensi-ilta meillä oli 8.3.3023 Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Prosessi oli fyysisesti todella raskas ja vaati keholta ja mieleltä hurjasti venymistä. Jaksamista lisättiin elektrolyytti- ja palautumisjuomilla ja toistemme tsemppaamisella. Ilman teatterimme kehonhuollollisia asiantuntijoita (fysioterapeutti, osteopaatti, hieroja) olisimme olleet hätää kärsimässä. Työhyvinvoinnnin näkökulmasta kehonhuoltaminen asiantuntijoiden avulla säännöllisesti on työssäni välttämättömyys.
Minulle fysioterapeutti-osteopaatti Antti Kolin luona hoidossa käyminen on niin fyysistä kuin psyykkistä palautumista. Kun päivät töissä antaa itsestään on todella kiitollista saada ottaa vastaan. Kun keho vapautuu, hoitopöydälle jäävät myös väsymyksen myötä kertyneet, usein aivan turhat murheet. Niin ilon kuin surun kyyneleet ovat tuttuja Antille, kun vierailen hänen pöydällään. Olemme tehneet töitä yhdessä vuosia ja on etuoikeutettua, että joku ihminen lisäkseni tietää kehoni tilan, sen erityisyydet ja haasteet. Fysioterapeutilla käymme työpäivän jälkeen teatterin hoitotilassa, mutta työaikaa emme siihen saa käyttää. Pyrin käymään hoidossa vähintään kerran kahdessa viikossa. Hoidon jälkeen olisin aina valmis nukkumaan.
Tanssijan työ tanssiryhmässä on hyvin sosiaalinen ammatti. Yhdessä tanssiminen vaatii paljon toisten kuuntelemista ja kuulemista ja oman tekemisen mukauttamista. Vaikka prosessin aikana työstäisikin yksin liikemateriaalia tulee se aina osaksi kokonaisuutta. Minulle tanssi on nimenomaan yhdessä tekemistä, yhdessä etsimistä ja eksymistä sekä yhdessä löytämistä. Me tanssijat tulemme keskenämme sananmukaisesti toistemme iholle. Siinä oppii tuntemaan toisen ja on hyväksyttävä, että kehoni kautta myös minun elämästäni lähes kaikki on toisille näkyvissä. Tuntuu kliseiseltä sanoa, että olemme kuin perhe mutta niin se on. Jokainen voi olla juuri sellainen kuin on ja tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Niinä päivinä, kun voimat on vähissä tai elämä tarjoaa haasteita on tanssiyhteisömme valtava tuki. Elämä tapahtuu meille kaikille kaikissa väreissään. On etuoikeutettua saada jakaa se turvallisessa työyhteisössä. Luovan tekemisen edellytys on, että elämä voi ja saa virrata. Merkittävin työssäjaksamiseeni vaikuttava asia tanssijan työssäni ovatkin työkaverini.
Tanssijan työni ohella ohjaan kehollisen TRE-stressinpurkumenetelmän tunteja oman yritykseni kautta. TRE menetelmässä kehosta pyritään vapauttamaan sinne juuttuneita jännityksiä. Aivorungosta heräteltävä refleksin kaltainen ”tärinämekanismi”, on puhtaasti fysiologinen, kaikille eläimille yhteinen menetelmä, jolla keho pyrkii tasapainottamaan itseään. Tärinä laskee vireystilaamme, rauhoittaa sympaattista- eli stressihermostoamme ja pyrkii ylipäätään tuomaan meidät lähemmäs turvallista ja levollista omassa kehossa olemista. TRE-menetelmä on ollut minulle keskeinen työssä jaksamisen väline jo vuodesta 2014, jolloin oma TRE-prosessini käynnistyi. Tärisen toisinaan hetken aamulla ennen töiden alkua pukuhuoneen lattialla tai tanssisalissa ennen treenitunnin alkua. Tärinä rauhoittaa mielen ja herkistää kuulemaan kehon viestejä. Se tuo minut lähemmäs itseäni ja siitä käsin on hyvä lähteä päivän töihin. Toisinaan tärisen illalla hetken ennen nukkumaan käyntiä, palautellakseni kehoa päivän fyysisestä rasituksesta ja syventääkseni unta.
Tanssijan työpäivän jälkeen suuntaan kerran kuussa Migreeni-yhdistykselle, missä olen toiminut TRE-ohjaajana nelisen vuotta. Ohjaaminen on minulle henkireikä. Tanssijan ja esiintyjän ammatti on sosiaalisesta luonteestaan huolimatta välillä verraten minä -keskeistä hommaa. TRE-ohjaajan positiossa katse kääntyy minusta muihin. Nautin valtavasti ihmisten äärelle asettumisesta. Ajatus siitä, että voin mahdollisesti tarjota heille työkalun, jolla jaksaa migreenin ja arjen äärellä paremmin tuntuu hyvältä. Ohjaaminen ei tunnu työltä, vaan se on minun hyvinvointiani kokonaisvaltaisesti parantavaa tekemistä. Ohjaajan työssä saan toteutua ja kohdata itseni tavalla, joka tanssijan työssä jää vähemmälle.
Tanssijan työpäivä jatkuu illalla sen verran kotona, että kehonhuollollisia juttuja pitää usein tehdä vielä illalla ennen nukkumaan käyntiä. Se ei ole määrätietoista ryhtymistä vaan ennemminkin tapa olla maailmassa. Venyttely ja kaikenlainen kehon vanutus ja vetkuttelu on niin luonteva osa olemistani, että on vaikea muistaa, etteivät kaikki sitä samalla tavalla tee. Rakastan myös saunaa ja se lämpiääkin luonani usein työpäivän jälkeen.
Minulle tärkeää työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta on muistaa, että minä en ole työni. Siihen harhaan olen itsekin astunut ja silloin ilo työstä ja elämästä saattaa kadota. Töiden rinnalla tykkäänkin opiskella, sillä siinä muistaa, että meissä kaikissa on monenlaisia puolia ja me kaikki olisimme voineet valita elämällemme mitä vain suuntia. Tärkein voimavarani arjessani ovat kuitenkin läheisimmät ihmissuhteeni, mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi.
https://migreeni.org/tanssijan-tyopaiva-tyohyvinvoinnin-nakokulmasta/